ALEXANDRA

Perustiedot

Kutsumanimi | Sakke
Syntymäaika | 27.07.2016
Rotu | Rottweiler-valkoinenpaimenkoira
Sukupuoli | Narttu
Koko | 55cm / 25kg
Isä | -
Emä | -
Kasvattaja | - 


Lonkat | C/C (ell arvio)
Selkä
| LTV0 VA0 SP0 (ell arvio)
Muut
| Lannerangan ahtauma, voimakkaat juoksut


Luonne

Sakke oli kaikkea sitä mitä ensimmäiseltä koiralta olisi voinut toivoa. Se oli ystävällinen ja kiltti kaikille ihmisille, koirille ja muille eläimille. Se oli helppo koulutettava ja se rakasti jopa kynsien leikkuuta, koska siitä sai aina huomiota. Sen kanssa oli kiva tehdä asioita, koska se oli aina innoissaan tekemässä mitä vaan sinäkin.

Sakke oli hieman epävarma uusia asioita kohtaan, ja lopulta siitä tuli kipuaggessiivinen eikä voinut olla muiden lauman koirien kanssa läheisissä tekemisissä.

Lopetus

Sakkella oli pennusta pitäen erikoista oireilua. Se saattoi yhtäkkiä alkaa vaan purra lantion aluettaan maanisesti. Emme kuitenkaan ajatelleet silloin siitä sen kummemmin, se loppui ajan kanssa.

Alkuvuodesta 2019 Sakken takapää halvaantui osittain pahan ripulin yhteydessä. Silloin en saanut röntgenaikaa mihinkään, mutta jonkin ajan kuluttua vein sen röntgenkuviin. Silloin sille todettiin lannerangan ahtauma ja se sai loppuelämän lääkityksen ja kiellon hyppiä, juosta ja liikkua pitkiä matkoja.

Sakke lopetettiin syksyllä 2020 kipuoireiden pahennettua. Viimeisen elinvuotensa Sakke eli erossa laumanjäsenistä kipuaggression vuoksi.